Laskee aurinko puiden taa ja värjää Oulunjoen punaisella. On tammikuu ja kylmää, huurteessa on kaikki puut ja valkeana maa. Lumihiutaleet rakentavat huikeita kuvioita sysimustalle huivilleni. Lasken seppeleen kummulle ja astun askeleen taakse katsoakseni sitä kauempaa.Vaivun muistelemaan ystävääni…
…
Istuttiin siinä sillankaiteella Irinan kanssa ja naurettiin miten eksytettiin s-marketin vartija. Mulla oli kädessä greippi, joka me oltiin varastettu. Pitihän sitäkin koettaa ennen kun järkeä tuli päähän. Kaikkihan sitä hoki, että kun kahdeksantoista täyttää, pitää käyttäytyä kuin aikuinen…
Oltiin Irinan kanssa tunnettu vaan muutama viikko ja silti musta tuntu, että Irina oli opettanu mulle enemmän elämää kuin kukaan muu ikinä. Irina oli mua vuoden vanhempi ja kokenut jo paljon enemmän kuin mä. Me päätettiin karata kotoa ja lähteä Jyväskylään. Irinalla oli siellä joku kaverin kaveri joka lupas majottaa meidät. Mulla ei oo ikinä ollu niin hauskaa bussimatkaa.
Irina jätti mut hetkeks kämpille ja lähti hakemaan meille juotavaa. Kämppä oli rähjäinen ja siellä haisi kusi. Sängystä puuttui yks jalka ja vessassa ei ollu ovea. Sohvapöydän alla oli epämääräisen näköisiä jauhepusseja. Mua alkoi pelottaa ja halusin takaisin kotiin tai edes motelliin. Telkkarista tuli Putous, se Irinan kaveri tuijotti sitä silmät tyhjää täynnä.
Rentouduin hieman kun sain Irinalta kopan kaljaa. Tuttu ja turvallinen känni turrutti pelon. Keittiön pöydän vieressä Irina jutteli keijuille.
Meidän kolmen hengen porukka lähti yöllä käymään pubissa. Pääsin loistamaan laulutaidoillani ja lurautin Aikuisen naisen komeiden hurrausten saattelemana. Irina ei viihtynyt kauaa, vaan kinusi takaisin kämpille saadakseen lisää. Lisää kamaa. Me mentiin taksilla Hämeentie 10:een ja käveltiin siitä kaks korttelia kämpille.
Ennen kuin aamuaurinko osui ikkunasta sisään, oli Irina lentänyt enkeleiden maahan…
…
Auringon viimesäteet näyttävät pieniltä aalloilta hangella, saaden sen säihkymään kuin pienen pienet timantit. Poskelleni vierähtää kuuma kyynel. Seppele jää yksin ilta-auringossa välkehtivän lumivaipan päälle huopatossujen jättämien jalanjälkien johtaessa pois.
Tarina oli kiinnostava, ja greippikohta oli hyvin ujutettu tekstiin. :) Tarina saattaisi toimia paremminkin ilman alku- ja lopputekstejä. Kursiivilla kirjoitettu on konstailematonta ja selkeää, hyvää tekstiä. :)
VastaaPoistaIrinasta olisi voinut kertoa enemmän: kuvailla hänen ulkonäköään, olemustaan...nyt Irina jää vähän etäiseksi henkilöksi.
VastaaPoistaEli tarina olisi voinut olla pidempi.
Toisessa kappaleessa ilmaiset hyvin nuoruuden tuntoja.
Minusta tämä oli sopivan tiivis paketti. Sinultakin löytyy hienoja ilmaisuja tekstistä. Tässä on minusta jokin filosofinen kiemura, jos lähtee asiaa miettimään. Tuntui kuin Irina olisi ollut joku muu kuin ihminen. Oliko Irina varjo jostain "minun" mielestäni, ja kuka tässä kuolikaan loppujen lopuksi.
VastaaPoistaJäin hetkeksi jumittamaan siihen että ekasta lauseesta mieleeni lävähti Dingo - Autiotalo :D Mutta päästyäni yli ja takaisin kontekstiin, aloituskappale oli itsessään kuin runo. Se loi ovelan kontrastin takaumaan, jossa meininki oli perin eri ja oikein onnistunut eri. Sanat oli kuurupiilotettu loistosti, eivät pomppineet silmille, vaikka huomasin juuri hc-kyttäleväni niiden olemassaoloa immeisten teksteissä.
VastaaPoistaMun mielestä oikein sopivan mittainen pläjäys. Irina oli tosiaan aika mystinen hahmo, mutta toimi hyvin mun mielestä.
VastaaPoistaLuettuani Hannan kommentin huomasin etten ollutkaan huomannut yhtään annettua sanaa.
VastaaPoistaPerkele. Siellähän ne.
Vaikka teema oli jälleen kuolema niin takaumatarina oli mielestäni aika positiivinen. Mietin kuitenkin johtuuko tämä siitä, että Irina olisi jäänyt etäiseksi eikä hänen kohtalonsa olisi minua kiinnostanut, vaiko siitä että koko tarina oli aivan Irinan kuolemasta kertovaan lauseeseen asti tosi elämäniloinen. Päädyin jälkimmäiseen. Ehkä Irina laittoi kohtalollaan kertojan elämän oikeille raiteilleen ja näin kuolema ei ollutkaan niin kovin surullinen kuolema.