Olipa kerran kaksi penkkiä. Oli pieni penkki ja iso penkki.
Pienelle penkille istui joka iltapäivä pienen pieni hiiri. Hiirellä oli yllään punainen takki ja koppalakki. Mukanaan hiirellä oli päivän lehti ja yksi puolukka.
Suurelle penkille saapui joka päivä hieman hiiren jälkeen maailman suurin elefantti. Sillä oli päässä silinterihattu ja kaulassa kelta-vihreä huivi. Mukanaan se toi parhaan ystävänsä seepran.
Eräänä päivänä hiiri oli lukemassa uskollisesti lehteään ja mutustamassa puolukkaansa kun seepra alkoi pohtia omaa väritystään.
”Olenkohan minä musta valkoraitainen vai valkoinen mustaraitainen?” kyseli seepra elefantilta.
”Minusta sinä olet mustaraitainen valkoraidallinen.” vastasi elefantti diplomaattisesti.
”Minusta on niin epäreilua, että sinulla ei ole yhtään raitaa ja minä en tiedä olenko valkoraidallinen vai mustaraidallinen.” valitti seepra.
Hiiri ei voinut olla kuuntelematta sivusta, vaikka hän oli juuri lukemassa kissojen ja hiirten välisistä kahakoista. Hän mietti kovasti miten voisi auttaa seepra-raukkaa ongelmassaan.
”Kuule, minusta sinun pitäisi mennä kysymään tohtorilta.” puuttui hiiri lopulta keskusteluun lehtensä takaa.
Seepra nosti leukaansa ja hymyili pienelle hiirelle. Elefantti nyökytteli hurjasti.
”No, siispä lähden tohtorin luo.”
Ja niin lähti seepra suurelta penkiltä ja jäljelle jäivät vain pienen pieni hiiri pienelle penkille ja maailman suurin elefantti suurelle penkille.
”Miksiköhän minun suuri penkkini on valkoinen ja sinun pieni penkkisi on punainen?” ihmetteli elefantti.
”Minä toin itse penkkini ja maalasin sen omin käsin punaiseksi.”
Elefantti nosti kärsänsä kohti taivasta ja heilutteli suuria korviaan.
”Miten sinä olet niin taitava? Minä en edes tiennyt, että penkkejä voi maalata.” hämmästeli elefantti ja tuijotti omaa valkoista penkkiään.
”Voin tuoda sinulle maalia ja auttaa maalaamisessa, jos tahdot.” vastasi hiiri.
”Minun pitää heti kertoa seepralle ilouutiset!” intoili elefantti ja lähti rymistelemään polkua pitkin.
Seuraavana päivänä hiiri saapui penkin luo mukanaan monta pientä purkillista keltaista maalia. Elefantti ja seepra toivat mukanaan vihreää ja mustaa maalia.
”Tohtori sanoi minun olevan mustaraitainen.” kertoi seepra ylpeänä hiirelle, joka järjesteli parhaillaan maaleja riviin.
”Sepä hyvä, että asia selvisi. Ottakaahan tästä sudit ja päästäkää luovuutenne valloilleen hyvät ystävät.” julisti hiiri ja aloitti maalaamaan penkin jalkaa keltaiseksi.
Penkistä tuli hyvin kirjava, eikä sitä voinut olla erottamatta puiden lomasta. Maalin kuivuttua elefantti ja seepra istuivat penkille ylpeinä maalauksistaan.
”Onkohan tämä penkki keltainen, vihreä, musta vai valkoinen?” mietti seepra raapien korvaansa.
”Siihen emme varmaan saa vastausta tohtorilta.” pohti elefantti.
”Minusta se on hieno, vaikka sille ei nimeä olisikaan.” totesi hiiri ja haukkasi palan puolukasta.
Hauska satu! Hyvä idea tehdä penkki-aiheesta eläinsatu.
VastaaPoistaPidin erityisesti kohdasta, jossa hiiri kehottaa seepraa kysymään tohtorilta väriään... :)
Sadun voi nähdä allegorisena.
Sinun kannattaa lähettää tämä teksti penkki-kilpailuun!
Olipas mieltä virkistävä penkki-satu!
VastaaPoistaAwsson! Miten mulla on sellainen kutina että oon tovejansson-verrannut sua ennenkin, mutta hell, verrataan uudelleen! Tässä oli sellainen kepeä ja huoleton tunnelma kuin parhaimmissa muumikirjojen kohdissa. Sanavalinnoilla ja pienillä sivunooteilla onnistuit näinkin lyhyessä ajassa karaktäärisoimaan hahmot ihanaisesti; norsu oli muumi, seepra nipsu ja hiiri nuuskis tai tuutikki, joku aloitekykyinen. Lovely!
VastaaPoistaOlipas hauska ja erottui hyvin muiden töistä :)
VastaaPoistaTuli mieleen lapsuus ja kaikki ne ihanat satukirjat. Sympaattinen tarina, kepeä ja iloinen. :)
VastaaPoistailoinen pätkä. tuli hyvä mieli, vaikka istunkin bussissa matkalla poriin. :)
VastaaPoista